top of page

SUURIKAAN MOTIVAATIO EI VÄLTTÄMÄTTÄ RIITÄ


Suuri motivaatio elämäntapamuutoksessa on ehdottomasti hyvä asia, mutta se ei välttämättä riitä. Uskon, että tästä syystä tammikuussa aloitetaan ne kuntoiluprojektit ja salit täyttyvät asiakkaista, mutta homma kumminkin tyssää jo parin viikon kuluttua. Mistä tämä johtuu? Usein kuuluu tuttu lausahdus: ¨Motivaatio loppui.¨

Annan tässä pienen vinkin, millä pystyt jatkamaan motivaation puutteesta huolimatta. Motivaatio on nimittäin ailahteleva tunne, joka hyppii on/off väliä. Jos käyt viikossa kaksi kertaa salilla tulee siitä vuodessa noin 104 harjoituskertaa. Montako näistä menisi täysin motivoituneena? Väitän, että ei kovinkaan montaa. Millä sitten jotkut jaksavat treenata huomattavasti isompiakin määriä? Tässä siihen lupaamani vinkki: Se on heille tärkeää!

He ovat löytäneet merkityksen tekemiselle.

 

 

Monet tekevät asioita ilman, että on pysähdytty miettimään miksi tehdään ja mitä sillä tekemisellä halutaan saavuttaa. Esimerkiksi: Käyn salilla, koska haluan näyttää paremmalta. Ensimmäiseksi kannattaisi miettiä, miksi haluan näyttää paremmalta? Mitä tarkoitusta se palvelee? Toiseksi, mitä sinulle tarkoittaa näyttää paremmalta? Mitä paremmin osaat tuon kuvailla, sen varmemmin pääset tavoitteeseen, koska silloin siitä saadaan konkreettinen kuva ja voidaan lähteä miettimään kolmatta kysymystä: miten tavoitteeseen sitten päästään? Tässä vaiheessa kannattaa ruveta puntaroimaan hyötyjä ja haittoja. Mistä joudut luopumaan? Mitä muutos onnistuessaan tuo lisää elämääsi? Oletko valmis tekemään muutoksen?

Tässä kannattaa olla tarkkana siinä, että tavoiteltava asia on riittävän tärkeä. Ei nimittäin riitä, että se olisi ihan kiva. Se ei motivoi tekemään tarvittavia asioita muutoksen eteen huonona päivänä, kun motivaatio loistaa poissa olollaan. Tavoitteen olisi hyvä olla mahdollisimman tarkka ja mitattavissa oleva. Tavoitteen olisi hyvä kytkeytyä sinun arvoihisi, eikä muiden sanomisiin siitä, millainen sinun kuuluisi olla.

 

 

Tuntuuko, että et tiedosta omia arvojasi tai et tiedä tarkalleen mitä arvot ovat? Entä onko sinulla vaikeuksia tavoitteiden asettamisessa? Näihin asioihin saat apua minulta tai muilta asiaan perehtyneiltä valmentajilta!

Tsekkaa tarjoamani palvelut ja ota yhteyttä!

040 835 9002

mikko.suvanto.1992@gmail.com


bottom of page